Ystävä kysyi seksisopimuksista. Olen nyt miettinyt tätä pitkään. 

Avio- tai avoliitto ei mielestäni automaattisesti ole seksisopimus. Av(i)oliitossa toki voidaan tehdä sopimuksia vaikka siitä kenen kanssa saa pussata tai panna. Tai pannaanko edes keskenään.

Sopimuksen kesto voi olla erilainen eri ihmisten välillä. Toisten kanssa yksinkertaisesti "harrastetaan kertaalleen seksiä kumin kanssa", jonkun muun kanssa jotain muuta.

Itse voisin sopia ettei sovita tiukoista raameista. Ei ainakaan niin, että joka keskiviikko ja lauantai kello 21.30 tunnin verran. Toki treffit voi sopia, ja ehkä kannattaakin, jos elää keskellä ruuhkavuosia tms., mutta treffit eivät taas liity automaattisesti seksiin. 

Lukunsa erikseen ovat sitten ne sopimukset joissa on suoraan (kimppa) tai välillisesti (avoin, poly) useampi ihminen. Silloin kävisin keskustelua esimerkiksi ehkäisystä.

Koko sopimus on terminä vähän tylsä. Tekninen. Seksi on kaikkea muuta. Tai no, vähän tekniikkaakin ehkä, mutta kuitenkin.

Niin. Sopisin ehkä vain että puhutaan suoraan ja avoimesti kaikesta. Ja sitten jotain päätöksiä sen mukaan mihin keskustelu johtaa. "Kun panen naapurin Matin kanssa, käytän kortsua. Sinun kanssasi paljaalla." Minun naapurissani asuu kyllä vanha huonokuuloinen mummo. Puolensa siinäkin :)